YDIN & YSTÄVÄKIRJA MINUSTA

Luin just Aki Hintsan Voittamisen anatomia -kirjan. Hintsa puhui kirjassaan coresta eli ihmisen ytimestä. Hintsan mukaan ydin muodostuu kolmesta kysymyksestä, jotka ovat elämämme tärkeimpiä kysymyksiä: Tiedätkö, kuka olet? Tiedätkö, mitä haluat? Hallitsetko itse omaa elämääsi?

Viime aikoina on ehkä tuntunu, että itellä ei oo ollu niin vahva fiilis omasta ytimestä kuin mitä aiemmin. Tai sanotaanko näin, että peruspalikat mulla on mielestäni kunnossa. Helposti sitä vaan ajautuu tähän arjen pyörteeseen ja kiireinen elämä kadottaa tarttumapinnan. Mä olen minä, mutta en kuitenkaan 100% tunteella. Jokin pala on kadoksissa. Ehkä arjen pyörre on viime aikoina hallinnut mua enemmän kuin minä itseäni.

Sain pari vuotta sitten jouluna siskoltani lahjaksi yli kivan kirjan: Kuka minä olen? Sitä on ollu niin ihana tehdä. Sivuja on paljon, joten kysymyksiin ei oo ihan yhdessä hujauksessa vastattu. Kysymykset on välillä tosi vaikeita ja joutuu oikeesti pohtimaan mitä ajattelen/tunnen. Sitä onki kiva tehdä tälleen rennosti aina silloin tällöin. Laitan aina jokasen kysymyksen kohdalle päivämäärän jolloin oon niihin vastaillut. Niitä on kiva lukee sit jälkikäteen ja miettiä miten on vastannut missäkin elämäntilanteessa.

Aki Hintsan kirjan lukemisen jälkeen havahduin tähän ystäväkirjaan. En ollut täyttänyt sitä kuukausiin! Edellisen kerran helmikuussa.. Heti kun kaivoin kirjan esille ja vastailin muutamiin kysymyksiin tuli parempi fiilis. Oon kokenu, että kirjan täyttäminen selkeyttää ajatuksia ja rauhoittaa omaa mieltä. Tulee vahvempi tunne siitä kuka oon ja mitä haluan. Näitä asioita on huomattavasti helpompi miettiä kirjan/kysymysten avulla. Tykkään myös, että tän kirjan kanssa on aina semmonen oma tietty hetki. Tapaan mennä rauhalliseen ympäristöön ja jättää älylaitteet pois näkyvistä. Useesti on teekannu vieressä ja jotain pientä naposteltavaa. Pääsee paremmin moodiin, kun ympäristö on mukava 🙂

Kirjassa on muuten jokasella sivulla mustavalkoisia piirroksia ja niitä oon tykännyt väritellä eri värein. Se on sopivaa aivot narikkaan -puuhaa välillä jos tuntuu, että tarvii lepohetken kysymyksistä. Värittämisen jälkeen aivot jaksaa ehkä paremmin taas vastailla kysymyksiin. Huomasin muuten, että Adlibriksessa näyttäis olevan tämä kyseinen kirja tarjouksessa, vink vink!

ELÄMÄNVIISAUKSIA VANHUKSILTA VOL. 2

 

Voi että ❤ Eilen juttelin töissä yhden mummelin kanssa ja keskustelut oli sitä luokkaa, että kaiken sai painaa syvälle mieleen ja sydämeen. Tilanne oli siis ihan tavallinen, hän teki kotitöitä ja siinä samassa keskusteltiin, vaihdeltiin kuulumisia. Jokseenki huvittavaaki oli, kun kaikki mitä hän sanoi, oli suoranaisia elämänviisauksia 😀 Keskustelun jälkeen tuli itelle jotenki niin kiitollinen ja hyvä olo.. Yritin parhaani mukaan bongata tänne tärpit, jotka jäi keskustelusta mun mieleen.

 

  • Vaikka olisi kuinka huonossa kunnossa, tärkeetä on yrittää tehdä itse. Liike on lääke. Toki omia voimavaroja kuunnellen, tyhmä ei pidä olla

  • Pitäkää huolta itsestänne. Laittakaa rahaa itseenne ja omaan hyvinvointiin. Teillä on vain yksi kroppa, josta pitää huolta. Hellikää sitä!

  • Rauhoittukaa nyt jo eikä sitten kun eläkeikä alkaa, ettei vaan kaikki sairaudet putkahda yhtäkkiä eläkkeelle jäämisen jälkeen päälle

  • Pitää muistaa kehua itseä, hyvä minä!! Kuka sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?

  • Jokaisesta huonosta asiasta löytyy myös jotain positiivista

  • Olkaa kiitollisia siitä mitä on

 

Jotenki niin selviä asioita, mutta ihanaa ja tärkeetä kuulla toisen suusta. Ja varsinki sillon, kun kokemus puhuu. Näillä muistutuksilla uuteen viikkoon ❤

 

ROHKEUS

Nuorempana en kokenu olevani yhtään rohkea. Pelkäsin korkeita paikkoja, esiintyminen isommalle yleisölle oli maailmanloppu ja ihan tavalliset keskustelut sai mut toisinaan ahdistuksen partaalle. Muistan jännittäneeni paljon ihan pieniäkin asioita. Mietin myös tosi paljon sitä minkälainen mun kuuluis olla, vertailin itteeni muihin ja mietin mitä toiset musta ajattelee. Se oli todella kuluttavaa.

 

Paljon oon kasvanu tässä vuosien aikana. Nykyään oon paljon rohkeempi ja itsevarmempi. Toki asian kans pitää tehdä edelleen töitä. Joissain tilanteissa oon vieläkin ujo ja epävarma. Välillä niin suuresti, että sitä ennemmin antais periksi, kuin jaksais tsempata. Kai kaikilla on ne omat heikommat kohdat. Ajattelen myös, että on kuitenki ihan tervettä tuntee välillä itsensä epävarmaksi ja ei niin rohkeaksi. Ei sais kuitenkaan antaa näiden tunteiden vallata ittee kokonaan.

 

Mitä tässä välissä on sitte tapahtunut?

 

  • OMA AJATTELUTAPA: Jossain kohtaa koin herätyksen omassa mielessä. Tajusin, että se puolivaloilla eläminen ei tehny mua onnelliseksi. Niimpä mä yksinkertaisesti päätin alkaa elää rohkeempaa elämää. Se vuosi, kun uskaltauduin heivaamaan paskimmat ajattelutapani roskikseen, on edelleen paras vuosi tähän mennessä 😀
  • TÄYSILLÄ PÄIN EPÄMUKAVUUSALUETTA: Mulla on ollu todella mustavalkoiset ajattelutavat ja oon ollu ehkä aika ylimielinenki.. Se, kun elämä on mennytki aivan toisin kun oon joskus suunnitellu, on tehny ERITTÄIN hyvää. Mulla onkin tullut vakioksi tehdä aina just sitä mikä pelottaa. Jotta haluaa päästä eroon peloista, ne täytyy kohdata. Se fiilis, kun pääsee peloista yli ja voittaa ittensä on paras!!
  • AIKA: Vanhetessa viisastuu ja sitä rohkaistuu elämään omanlaista elämäänsä. On ollu kuitenki kiva kuulla vanhemmilta henkilöiltä, kuinka ne pitää vaikka mun ikästä sukupolvea tosi rohkeina. Ja nyt huomaan ite, että taas nuoremmat tuntuu olevan vielä rohkeempia.
  • YMMÄRRYS: On erilaisia tapoja olla rohkea. Jokainen myös kokee eri tavalla rohkeuden. On ollu lohdullista ymmärtää, että mä voin olla rohkea omalla tavallani.
  • ITSEVARMUUS: Tämän kasvattaminen ruokkii tietysti uskoa omaan tekemiseen. Rohkeus ja itsevarmuus kulkee mun mielestä aika käsi kädessä.
  • INSPIRAATION LÖYTÄMINEN: Tää on myös olennainen juttu. Jos tulee epävarmoja hetkiä, parasta on etsiä inspiraatiota. Itelle ainaki toimii ja alan miettiä, että no hitto miksen minäki pystyisi jos toikin kerta pystyy!! Mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee. Kuitenki aina jollain riittää puhumista. (Öhmm.. piti toitottaa tätä kohtaa myös itelle tän blogin alotuksen myötä :D)

 

Tässä vielä tarina mun yhdestä rohkeesta teosta.

 

Aiemmin rakastin lentämistä. Yks parhaista tunteista on se, kun lentokone kiihdyttää täyteen vauhtiin. Ja se, kun on yläilmoissa yksin omien ajatusten kanssa ja tunnelmaan sopivat musat soi kuulokkeista. Noh v. 2013 sairastelun vuoksi aloin oksentaa lomalennolla. Se oli jotain niin hirveetä, että siitä jäi monen vuoden traumat päälle. Monet kerrat tän tapahtuneen jälkeen jännitin ihan helvetisti lentämistä. Tärisin ennen koneeseen nousua, otin matkapahoinvointilääkkeen ja ahdistuin lisää ahtaaseen koneeseen päästyä. Ruoan tullessa naaman eteen, yritin nieleskellä ja pidätellä oksennusta. Monet vuodet yritin itku kurkussa selvitä jotenki lentämisestä. Kunnes pari vuotta sitte halusin lähteä Australiaan ja lentää matkan yksin. Päätin kohdata pelkoni tällee sopivan vaatimattomasti 😀 Mulla odotti kaveri Australian päässä, joten ainoostaan lensin yksin. Se kannatti, nimittäin lennot sujuivat hyvin. Lähdin oikee taisteluasenteella matkaan ja ajattelin, että mä pystyn tähän!! Ja niinhän sitä helposti pystyikin. Varmuuden vuoksi mulla oli mukana matkapahoinvointilääkkeet, mutta kertaakaan niitä ei tarvinnu ottaa. Ton reissun jälkeen oonki jälleen rakastanu lentämistä ❤

 

P.S. Tulipa ikävä Australiaa!

 

IRTISANOUTUMINEN

Valmistuin lähihoitajaksi/hammashoitajaksi vajaa kolmisen vuotta sitten. Tavotteena oli alunperin opiskella ensin hammashoitajaksi ja sitten suuhygienistiksi. Olin aika kauhuissani kun ensimmäinen harkka koitti vanhusten parissa. Sanotaanko näin, että lähihoitaja ei oo koskaan ollu mulle mikään unelma-ammatti, päinvastoin 😀 Sattumusten kautta päädyin hoitamaan vanhuksia työkseni ja vielä ihan mielelläni. Tykästyinkin vanhuksiin tooosi paljon. Vähän yllättäen hain jopa vakituista työpaikkaa ja sen myös sain. Olin kokoajan tiedostanut sen, että tää ei oo se mitä haluan loppuelämäni tehdä. Sillä hetkellä se tuntu kuitenkin antoisalta työltä ja motivaatiota riitti. Ajattelin, että ollaan tässä nyt niin kauan kun hyvältä tuntuu ja kyllähän vakkariduunista voi ittensä irtisanoa, jos työ ei enää maistu.

 

Viime kesänä, parin vuoden työnteon jälkeen, aloin miettiä opiskeluja. Silti mulla ei ollu vielä mikään kiire lähtee minnekään. Rankka syksy töissä teki kuitenki tehtävänsä ja ajatukset lähdöstä vahvistui. Lopullista päätöstä mietin tossa ennen joulua pari viikkoa ihan jatkuvasti. Selailin uusia työpaikkoja, mutta mitään kiinnostavaa ei löytyny. Tiesin vahvasti sisimmässäni, että nyt on lähdettävä. Järki kuitenki sano, että eti ensin se työpaikka. Ei oo nimittäin mikään paras yhtälö kun on asuntolaina eikä uutta työtä oo tiedossa. Päätin kuitenki rohkeasti seurata sydäntäni, koska järkeä harvemmin kuuntelen :DD Ja huh miten olo keveni. Tiesin tehneeni oikeen päätöksen.

 

Nyt on pakka vähä sekasin ja tuntuu, että taas oon siinä tilantees etten tiedä mitä tehdä. Viimeksi sama fiilis oli lukion jälkeen, mutta sillon otin hirveen ressin asiasta. Nyt oon aika vapautunu ja on jännä ajatella, että vuosi on vasta alussa ja mulla ei oo mitään hajua mitä tuun tekemään! Paitsi nyt alkuun aion tehdä hoitoalan sijaisuuksia.. Huomenna on viimenen työpäivä ja aika haikeeta kyllä. Vaikka tiedänki, että elämä kantaa ja vielä tuun löytämään paikkani työelämässä, niin silti välillä käy mielessä, että teenkö nyt oikeen ratkasun. Kuitenki tossakin työssä on ollu hyvät puolet ja oon tykänny meidän mummeleista ihan hirveesti. Toivon vaan, että löydän vielä jonkun kivan työpaikan, missä koen olevani ”kotonani” tai jonkun kivan alan mitä pääsis opiskelemaan. Noh, avoimin mielin mennään ja katotaan mitä vastaan tulee! 😛

 

ELÄMÄNVIISAUKSIA VANHUKSILTA

Oon kuullut töissä vanhuksilta aika paljon neuvoja ja elämänviisauksia. Välillä ne kolahtaa tosi syvälle ja pistää miettimään. Ajattelin, että niitä on kiva jakaa myös tänne blogin puolelle 🙂 Tässä näitä vähän syvällisempiä viisauksia.

 

Älä ikinä mene kahta kertaa naimisiin. Jos kuitenkin päätät mennä, tehkää yhteinen lapsi!

Selite: Jos siis teillä on omat lapset edellisistä avioliitoista ja kumpikin teistä sairastuu, tulee asioiden hoitaminen olemaan hyvin vaikeaa. Jos teillä olisi nykyisessä avioliitossa yhteinen lapsi, olisi päätösten tekeminen/asioiden hoitaminen huomattavasti helpompaa.

 

Kirjoita päiväkirjaa

Selite: Sitten kun ikää on tarpeeksi, ympärilläsi ei ole enää paljoa ihmisiä. Et enää muista kaikkia elämäntapahtumia, sillä tapahtumia saattaa riittää jopa 90 vuodelta. Tai kun kuntosi alkaa olla jo niin huono, että vietät kaiket päivät neljän seinän sisällä. Silloin pelastus on kirjoittamasi päiväkirja. Pääset elämään uudestaan elämäsi eri vaiheet, joten mikäs sen parempaa. Kylläpähän muuten kuluu aika!

 

Jos mahdollista, tee enemmän kuin yksi lapsi

Selite: Särkymävaraa pitää olla. Näin olisi myös suurempi mahdollisuus saada lapsenlapsia ja siten ihmisiä enemmän ympärille.

 

Pyri positiivisuuteen

Selite: Positiivisuudella on yllättävän suuri merkitys. Se, että näet aina asioiden valoisat puolet ja keskityt niihin, kantaa pitkälle. Kaikki kokevat elämässään pahaa, tulee vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Tärkeintä on kuitenkin nousta ylös ja jatkaa matkaa. Ei tarvitse lähteä laukalle, vaan hitaampi vauhti on parempi. Asiat on kuitenkin tärkeä ensiksi käsitellä. Voi sanoa eläneensä hyvän elämän, vaikka se olisi lyönyt päin näköä turhan monta kertaa.